Kun kahdeksannen välitehtävän sisältö kerrottiin luennolla, ajattelin, ettei mediankäytöstä kuvat peittämällä tulisi yhtään mitään. Todellisuus oli kuitenkin toisenlainen. Tehtävä ei juurikaan muuttanut mediankäyttöäni. Ilmeisesti en ole kovin visuaalinen ihminen tai sitten vain mediankäytössäni kaipaan pois liiallisista virikkeistä. Jos minun on vaikea keskittyä suljen silmäni.

Mitä medioita, sitten käytin ja miten kuvallisuus tai kuvattomuus niissä ilmeni? Uutiset luen lähinnä netistä, sillä minulle ei tule sanomalehteä. Vaikka nettilehdissäkin toki on kuvia, ja joskus jaksan lukea lehden vaikkapa yliopistolla, kuvien peittäminen ei juurikaan muuttanut lukukokemustani, ehkä auttoi huomaaman sen faktan, että kiinnitän sangen harvoin kuviin huomiota. Tämän faktan huomasin jo joskus kouluaikoina. Monet sanoivat muistavansa oppikirjasta vain kuvat. Itselleni eivät kuvat jääneet mieleen, sillä en kiinnisttänyt niihin lukiessani huomiota. Muistan senkin kerran, kun Suomen historian kokeessa kysyttiin mihin tapahtumaan jokin maalaus liittyi ja miten sitä voisi tulkita. Olin varma, etten ollut koskaan nähnytkään mokomaa kuvaa, vaikka se oli ollut oppikirjassa ja minulla oli vaikuksia sijoittaa se edes sopivalle vuosikymmenelle.

Ehkäpä siihen, etten huomaa kuvia liittyy myös asia, jota monen on vaikea uskoa. Minä en huomaa lööppejä. Saattaa olla, etten tiedä, jostakin monta päivää lööpeissä hehkutetusta asiasta ja ihmiset sanovat, ettei tiedolta ole voinut välttyä, ettei lööpeiltä voi välttyä. Minä en yksinkertaisesti huomaa niitä.

Pidän kirjojen lukemisesta. Niissä ei pääsääntöisesti ole kuvia. Kuuntelen paljon radiota, jossa visuaalisuudella ei sattuneesta syystä ole sijaa. Televisiota katson harvoin ja viikon aikana huomasin, etten juurikaan televisiota katsoessani istu aloillani. Katselen joko jotain sellaista, mitä ei tarvitse seurata kovin tarkasti tai keskusteluohjelmia tms., jolloin voin käyttää televisiota radion tavoin. Musiikkia kuuntele cd-levyiltä tai koneen muistista. Jos käytän Youtubia katselen harvoin musiikkia. Tanssin liian usein silmät kiinni.

Kuvia on toki ripoteltu kaikkialle. Mainoksia on bussinpenkkien selkänojissa ja pysökeillä. Kuvia on yliopiston ilmoitustauluilla, omilla seinillä, ihmisten vaatteissa. Mutta minä taidan olla jollain tavalla kuvasokea. Sisustuksessakin tärkeämpää on mielestäni hyvät värit kuin yksittäiset kuvat. Pidän kyllä taiteestam, mutta minun täytyy pysähtyä katselemaan sitä. Muistan harvoin millainen mainos bussissa on ollut, mutta kuskin soittama hiljainenkin musiikki jää päähäni soimaan ja vieressä istuvan hajuvesi häiritsee.

Kuvallinen viestintä on nykyään monesti lähes tärkein viestinnän muoto. Näköaistillä on hirveän suuri merkitys nykymaailmassa. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä visuaalisia eikä kuvallinen viesti välity kaikille yhtä voimakkaasti. En tiedä mikä oman kuvasokeuteni taustalla on. Onko eroissa kysymys jostain synnynnäisestä vai enkö vain ole oppinut pysähtyä katsomaan? Kuvallisen viestin ymmärtämiseen ja tulkitsemiseen tarvitaan myös aivan omanlaisia mediataitoja. En oikeastaan osaa sanoa, miten hyvin osaan tulkita kuvien viestejä. Ennen erittelyä ja tulkintaa pitäisi nähdä.