Viides välitehtävä on ollut mietinnässä pitkään. Olen lukenut Kirsi Pohjolan ja Kimmo Jokisen kolumnin Huoli lasten mediankäytöstä on osin turha ja Suvi-Tuulia Ahosen siihen kirjoittaman kommentin. Olen lukenut muiden blogeista, mitä tähän välitehtävään on oikein kirjoitettu. Ja mitä enemmän luen sitä vakuuttuneempi olen siitä, miten vaikea aihe tämä huoli on. Huolissaan on helppo olla, mutta on vaikea kirjoittaa niin, ettei paasaisi. On vaikea tuoda esiin ratkaisuja ja on vaikea tuoda esiin uusia argumentteja. Ensin ajattelin kirjoittaa nettikiusaamisesta, josta ei mielestäni voi pitää liikaa meteliä, mutta selatessani äsken uudestaan läpi Pohjolan ja Jokisen artikkelia päätinkin tarttua heidän esittämäänsä luokkanäkemykseen. Luokkakysymyksistä ei Suomessa, tasa-arvoisessa hyvinvointivaltiossa, edelleenkään oikein uskalleta puhua, mutta jollain tapaa se nousee kuitenkin esiin aiheessa kuin aiheessa.
Kuten niin monien muidenkin periaatteessa ihan kivojen yhteiskunnallisten ilmiöiden haittapuolet myös median ylivallan vaarojen voisi olettaa kasaantuvat alimpien sosiaaliluokkien nuoriin. Tällaiseen suuntaan viittaa ainakin Pohjolan ja Jokisen artikkeli. Heidän mukaansa ongelma-alueiden kouluista löytyi paljon niitä lapsia, jotka istuivat koko päivän tietokonepelien äärellä ja kun siirryttiin toiselle asuinaluelle ja toiseen sosiaaliluokkaan lapsille oli luotu rajoja peliajoissa ja siinä, mitä medioita sai käyttää. Tutkijat huomasivat nuorilla myös paremmat mediataidot.
Alemmissa sosiaaliluokissa vanhemmilla ei ehkä itsellään ole tarpeeksi hyviä mediataitoja lasten mediankäytön kontrolloimiseen kuin niissä ryhmissä, joissa vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Kyse ei ole kuitenkaan vain tiedosta vaan myös mahdollisuuksistaa. Ylempien sosiaaliluokkien lapsilla on varaa harrastaa. Iltoja ei kuluteta tv:n ja tietokoneen äärellä, sillä lapset harrastavat käyvät urheiluseurojen treeneissä ja soittotunneilla. Myös paremmat median käyttötaidot voivat johtua niin vanhempien taidoista kuin taloudellisista mahdollisuuksista. Köyhemmissä perheissä lapsilla ja nuorilla ei ole tarjolla yhtä monipuolista mediatarjontaa. Sanomalehtikin alkaa Suomessa jälleen olla ylellisyyttä. Lehtiä voi lukea netissä ja kirjastossa. Mutta korvaako sähköinen versio sen aidon ja kuinka moni nuori oikeasti lähtee kirjastoon lukemaan lehden.
Mediankäyttöön liitttyvät luokkaerot linkittyvät myös kiusaamiseen. En nyt niinkään tarkoita sitä virtuaalista kiusaamista, sillä tähän kysymykseen liittyen kiusaamisen paikka on yhdentekevä. Koulumaailmassa on erityisesti poikien keskuudessa tavallista, että kunnioitusta ja statusta haetaan elektroniikan avulla. Se, jolla on hienoin puhelin, mp3-soitin ja muut vehkeet on koulun kingi. Aikana, jolloin Lewiksen farkut tekivät ihmisen, puhuttiin paljon siitä, että Suomessakin pitäisi ottaa käyttöön koulupuvut, jotta tasa-arvo koulussa taattaisiin. Nyt koulupuvun taskuun voisi sujauttaa iphonen ja taas tiedettäisiin, kenellä pyyhkii hyvin.
Pohjolan ja Jokisen artikkelin viittaus siihen, että ne lapset, jotka istuvat koko päivän omilla koneilla, löytyvät alemmista sosiaaliluokista on ristiriitainen esittämäni laitteistumisen ajatuksen kanssa. Jonkinlainen kone tai mahdollisuus sen käyttöön lköytyy kuitenkin nykyään melkein mistä vain ja syyt koneella istumiseen ovatkin, jossain muussa kuin siinä, että kone löytyy. Ehkä tärkeämpää on vaikka juuri Pohjolan ja Jokisen lausahduksen "juuri muuta heidän elämäänsä ei tuntunut mahtuvan" -sisältö. Ehkä muuta ei mahdu, jos muuta ei tarjota.
Puhuttaessa median haitoista puhe kääntyy yleensä nopeasti vanhempien valvonnan tärkyden painottamiseen. Toki vanhempien valvonta on tärkeää ja vanhemmilla tulisi olla vastuuta. Itse haluaisin kuitenkin tuoda enemmän esiin yhteiskunnan vastuuta. Koulujen mediakasvatuksen tärkeyttä ja kunnallisen tai järjestöjen harrastustoiminnan tukemista. Nuorille pitää antaa tasapuioliset mahdollisuudet kehittää mediataitojaan ja löytää myös muunlaisia ajanviettotapoja kuin median parissa oleminen. 80-luvulla Suomen koululaitoksen kehittämisen yhtenä päätarkoituksena oli tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen. Tämä järjestelmä alkoi kuitenkin saada haukkuja tasapäistämisestä ja koulut alkoivat erikoistua ja etsiä huippuyksilöitä. Voitaisiinko mediakasvatuksesta ja mediataidoista puhuttaessa kuitenkin alkaa puhua myös tasa-arvoasioista? Mediankäyttötaidot ovat nykyään yksiä tärkeimpiä taitoja. Synkästi sanottuna huonoilla mediataidoilla varustettu nuori on suuressa vaarassa joutua syrjäytymisen katalaan kierteeseen.
Kuten niin monien muidenkin periaatteessa ihan kivojen yhteiskunnallisten ilmiöiden haittapuolet myös median ylivallan vaarojen voisi olettaa kasaantuvat alimpien sosiaaliluokkien nuoriin. Tällaiseen suuntaan viittaa ainakin Pohjolan ja Jokisen artikkeli. Heidän mukaansa ongelma-alueiden kouluista löytyi paljon niitä lapsia, jotka istuivat koko päivän tietokonepelien äärellä ja kun siirryttiin toiselle asuinaluelle ja toiseen sosiaaliluokkaan lapsille oli luotu rajoja peliajoissa ja siinä, mitä medioita sai käyttää. Tutkijat huomasivat nuorilla myös paremmat mediataidot.
Alemmissa sosiaaliluokissa vanhemmilla ei ehkä itsellään ole tarpeeksi hyviä mediataitoja lasten mediankäytön kontrolloimiseen kuin niissä ryhmissä, joissa vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja. Kyse ei ole kuitenkaan vain tiedosta vaan myös mahdollisuuksistaa. Ylempien sosiaaliluokkien lapsilla on varaa harrastaa. Iltoja ei kuluteta tv:n ja tietokoneen äärellä, sillä lapset harrastavat käyvät urheiluseurojen treeneissä ja soittotunneilla. Myös paremmat median käyttötaidot voivat johtua niin vanhempien taidoista kuin taloudellisista mahdollisuuksista. Köyhemmissä perheissä lapsilla ja nuorilla ei ole tarjolla yhtä monipuolista mediatarjontaa. Sanomalehtikin alkaa Suomessa jälleen olla ylellisyyttä. Lehtiä voi lukea netissä ja kirjastossa. Mutta korvaako sähköinen versio sen aidon ja kuinka moni nuori oikeasti lähtee kirjastoon lukemaan lehden.
Mediankäyttöön liitttyvät luokkaerot linkittyvät myös kiusaamiseen. En nyt niinkään tarkoita sitä virtuaalista kiusaamista, sillä tähän kysymykseen liittyen kiusaamisen paikka on yhdentekevä. Koulumaailmassa on erityisesti poikien keskuudessa tavallista, että kunnioitusta ja statusta haetaan elektroniikan avulla. Se, jolla on hienoin puhelin, mp3-soitin ja muut vehkeet on koulun kingi. Aikana, jolloin Lewiksen farkut tekivät ihmisen, puhuttiin paljon siitä, että Suomessakin pitäisi ottaa käyttöön koulupuvut, jotta tasa-arvo koulussa taattaisiin. Nyt koulupuvun taskuun voisi sujauttaa iphonen ja taas tiedettäisiin, kenellä pyyhkii hyvin.
Pohjolan ja Jokisen artikkelin viittaus siihen, että ne lapset, jotka istuvat koko päivän omilla koneilla, löytyvät alemmista sosiaaliluokista on ristiriitainen esittämäni laitteistumisen ajatuksen kanssa. Jonkinlainen kone tai mahdollisuus sen käyttöön lköytyy kuitenkin nykyään melkein mistä vain ja syyt koneella istumiseen ovatkin, jossain muussa kuin siinä, että kone löytyy. Ehkä tärkeämpää on vaikka juuri Pohjolan ja Jokisen lausahduksen "juuri muuta heidän elämäänsä ei tuntunut mahtuvan" -sisältö. Ehkä muuta ei mahdu, jos muuta ei tarjota.
Puhuttaessa median haitoista puhe kääntyy yleensä nopeasti vanhempien valvonnan tärkyden painottamiseen. Toki vanhempien valvonta on tärkeää ja vanhemmilla tulisi olla vastuuta. Itse haluaisin kuitenkin tuoda enemmän esiin yhteiskunnan vastuuta. Koulujen mediakasvatuksen tärkeyttä ja kunnallisen tai järjestöjen harrastustoiminnan tukemista. Nuorille pitää antaa tasapuioliset mahdollisuudet kehittää mediataitojaan ja löytää myös muunlaisia ajanviettotapoja kuin median parissa oleminen. 80-luvulla Suomen koululaitoksen kehittämisen yhtenä päätarkoituksena oli tasa-arvoisten mahdollisuuksien luominen. Tämä järjestelmä alkoi kuitenkin saada haukkuja tasapäistämisestä ja koulut alkoivat erikoistua ja etsiä huippuyksilöitä. Voitaisiinko mediakasvatuksesta ja mediataidoista puhuttaessa kuitenkin alkaa puhua myös tasa-arvoasioista? Mediankäyttötaidot ovat nykyään yksiä tärkeimpiä taitoja. Synkästi sanottuna huonoilla mediataidoilla varustettu nuori on suuressa vaarassa joutua syrjäytymisen katalaan kierteeseen.
Kommentit